
Muualla kuin kotimaassaan asuvien yhteisö kasvaa joka vuosi. Maailman eri osat ovat kytkeytyneet entistä tiiviimmin toisiinsa, eikä ulkomaille muuttaminen ole vaikeaa. Ulkomailla asuvien ja työskentelevien ihmisten määrä on maailmassa yli kolminkertaistunut vuodesta 1970 nykypäivään, ja asiantuntijat ennustavat, että vuoteen 2035 mennessä heitä on yli 350 miljoonaa. Jos asut ja työskentelet ulkomailla, saatat jossain vaiheessa miettiä kotiinpaluuta. Jos näin käy, tässä on hieman pohdittavaa:
Onko oikea hetki palata?
Muutto ulkomaille voi turhauttaa tai ahdistaa kaikesta uudesta ja ihmeellisestä huolimatta. Asunnon löytäminen, uuteen työhön asettuminen ja erilaisista kulttuurisista esteistä selviäminen on stressaavaa, ja mieleen saattaa juolahtaa ajatuksia vaivattomasta elämästä kotimaassa. Se on normaalia, kunhan lähtöajatukset eivät häiritse jokapäiväistä elämää. Jossakin vaiheessa on kuitenkin ehkä mietittävä vakavasti, pitäisikö palata.
- Sopimus tai toimeksianto päättyy. Jos työsopimus on määräaikainen, sen päätyttyä on päätettävä, jäädäkö – ja etsiäkö uutta mahdollisuutta uudesta kotimaasta – vai palatako takaisin.
- Koti-ikävästä ei pääse yli. Asuminen uudessa maassa saattaa sujua hyvinkin, mutta jos ikävän, yksinäisyyden tai toivottomuuden tunteita on vaikea pitää kurissa tai jos yhteys ystäviin ja perheeseen katoaa siinä määrin, että se masentaa, kannattaa ehkä pohtia paluun mahdollisuutta.
- Terveysongelmat tai muut odottamattomat olosuhteet. Odottamaton tapahtuma, kuten sairaus tai kuolema kotona, saattaa saada harkitsemaan uudelleen päätöstä olla muualla.
- Paremmat tulevaisuudennäkymät. Joskus hyviä mahdollisuuksia tarjoutuu paikassa, josta on kerran lähdetty muualle jonkin paremman perässä. Esimerkiksi parempi työpaikka tai taloudelliset näkökohdat, kuten asunnon omistaminen kotona, ovat kaikki hyviä syitä harkita takaisinpaluuta.
Jos päätät palata
Kotimaahan palaaminen voi kuulostaa helpolta, mutta oikeasti paluu edellyttää huolellista suunnittelua. Seuraavat seikat kannattaa ottaa huomioon, jotta muutto onnistuu:
- Huolehdi logistiikasta. Se sisältää tavaroiden pakkaamisen ja kuljettamisen, asuinpaikan hankkimisen, ulkomailla asumisen aikana hankitun omaisuuden myymisen, ulkomaisen pankkitilin sulkemisen ja varojen siirtämisen kotimaan pankkiin sekä laskujen ja lainojen maksamisen.
- Jos paluu ei johdu paremmasta työtarjouksesta, olisi hyvä olla ainakin jonkinlainen käsitys siitä, mitä kotiin palattuasi teet. Ota yhteyttä tuttuihin ja kerro heille, että olet palaamassa. Pyydä entisiä työtovereita kertomaan paikallisten työmarkkinoiden tilanteesta. Aloita mahdollisuuksien mukaan työnhaku ennen muuttoa.
- Ennakoi ”käänteinen kulttuurisokki”. Joidenkin mielestä on helpompaa muuttaa takaisin kotiin kuin lähteä sieltä, mutta muuttaminen tarkoittaa joka tapauksessa muutosta, ja muutos koskee myös sitä, joka on kaikkein mukautumiskykyisin. Tuntemasi ihmiset voivat olla nyt eri elämänvaiheessa. Lämpimässä maassa asumisen jälkeen pitää ehkä taas tottua kylmyyteen. Anna itsellesi aikaa sopeutua fyysisesti ja henkisesti uuteen (vanhaan) ympäristöösi.
- Tapaa uusia ihmisiä, kokeile uusia asioita ja anna itsellesi mahdollisuus kehittyä. Paluu ei tarkoita menneisyyteen jumiutumista. Voit luoda uuden, kiinnostavan elämän myös vanhassa ympäristössäsi.
EURES keskittyy ensisijaisesti EU:n sisäiseen liikkuvuuteen – myös paluumuuttoon. Jos aiot palata kotimaahan ulkomaan työjakson jälkeen, oman maasi EURES-neuvoja voi auttaa koko prosessin ajan.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Lisätietoja:
EtsiEURES-neuvojaa
Eläminen ja työskentelyEURES-maissa
EURESintyöpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESintapahtumakalenteri
Tulevat verkkotapahtumat
EURES Facebookissa
EURES X:ssä
EURES LinkedInissä
EURES Instagramissa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 20. kesäkuuta 2025
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Vinkkejä
- Työmarkkinauutiset/liikkuvuusuutiset
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Apu ja tuki
- Vinkkejä
- Asuminen ja työskentely
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles