MITÄ... ovat kansalaisjärjestöt?
Kansalaisjärjestöt ovat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, joiden toiminta on kansallisista hallituksista riippumatonta. Usein ne ovat hyväntekeväisyysjärjestöjä ja niiden toiminnan tavoitteena on useimmiten köyhyyden torjuminen, terveydenhuollon parantaminen sekä ympäristöön ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvien ongelmien ratkaiseminen.
Kansalaisjärjestöjen laaja kirjo ulottuu paikallisista yhteisövetoisista hankkeista eri puolilla maailmaa toimiviin kansainvälisiin järjestöihin. Niitä rahoitetaan yleensä lahjoitusvaroin, ja ne yhdistävät ihmisiä, joilla on samoja intressejä ja jotka pyrkivät saamaan aikaan parannuksia tai vaikuttamaan muutokseen.
MITÄ... ovat eurooppalaiset kansalaisjärjestöt?
NGO Advisor -järjestön vuotuisessa paremmuusjärjestystä kuvaavassa luettelossa ‘Top 500 NGOs World 2016’ on 185 järjestöä, joiden päätoimipaikka on Euroopassa. Näiden järjestöjen osuus on runsas kolmannes kaikista luettelossa olevista järjestöistä. Eurooppalaiset kansalaisjärjestöt vaihtelevat kooltaan, tavoitteeltaan ja luonteeltaan. Ne tarjoavat laajan joukon erilaisia työllistymismahdollisuuksia. Kansalaisjärjestöistä tunnetuimpia ovat
- Oxfam (Yhdistynyt kuningaskunta): Vuonna 1942 perustettu Oxfam on kansainvälinen kansalaisjärjestö, jonka toiminnan painopisteitä ovat köyhyyden poistaminen, katastrofiavun antaminen ja ihmisoikeuksien puolustaminen.
- Médecins Sans Frontières (Ranska/Sveitsi): Médecins Sans Frontières eli Lääkärit ilman rajoja on humanitaarinen kansalaisjärjestö, joka tunnetaan kehitysmaissa ja sodan runtelemissa maissa toteutetuista hankkeista. Se on myös saanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1999.
- Foundation for Environmental Education (Euroopan ympäristökasvatussäätiö) (Tanska): FEE on kansainvälinen kattojärjestö, jonka jäseninä on maailmanlaajuisesti yli 70 maata. Se edistää kestävää kehitystä ympäristökasvatuksen keinoin.
- APOPO (Belgia/Tansania): Toimintamalliltaan ainutlaatuinen APOPO-järjestö kouluttaa afrikanhamstraajarottia havaitsemaan maamiinoja ja tuberkuloosia.
- Greenpeace (Kanada/Alankomaat): Kanadassa perustetulla maailmankuululla ympäristönsuojelujärjestö Greenpeacella on nyt päätoimipaikka Alankomiassa ja toimistoja yli 40 maassa.
MITÄ... EU tekee pitääkseen yhteyttä kansalaisjärjestöihin Euroopassa?
Euroopan komissio on osana älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevaa Eurooppa 2020 -strategiaa ottanut painopisteeksi EU:n toimielinten, kansallisten ja alueellisten hallintoelinten ja eurooppalaisten sidosryhmien välisten kumppanuuksien perustamisen ja lujittamisen.
Myös eräät komission pääosastot tekevät tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa esimerkiksi kahdesti vuodessa pidettävissä kokouksissa, joihin kutsutaan kansalaisjärjestöjä keskustelemaan ajankohtaisista yhteisön asioista (oikeusasioiden pääosasto, kokoukset järjestetään yhdessä sosiaalifoorumin kanssa) ja osallistuvat sidosryhmien väliseen vuoropuheluun EU:n tason kansalaisjärjestöjen ja työmarkkinaosapuolten kanssa (työllisyysasioiden pääosasto, köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaisen foorumin puitteissa).
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on Euroopan unionin neuvoa-antava elin, joka koostuu työnantajia, työntekijöitä ja muita eturyhmiä edustavista jäsenistä. Yksi tärkeimmistä komitean käsittelemistä aiheista on kansalaisyhteiskunta ja erityisesti asialleen omistautuneiden ihmisten ja organisaatioiden ratkaiseva merkitys poliittisen edistyksen kannalta. Hiljattain (26.–27. kesäkuuta) järjestetyssä Kansalaisyhteiskuntapäivät-tapahtumassa korostettiin kansalaisyhteiskunnan järjestöjen roolia siltana ihmisten ja EU:n toimielinten välillä sekä järjestöjen kykyä tarjota EU:lle uusia näköaloja ja ratkaisuja.
MIKSI... kannattaa työskennellä kansalaisjärjestön palveluksessa?
Yksi kansalaisjärjestön palveluksessa työskentelyn parhaista puolista on tunne siitä, että pystyy aidosti parantamaan maailmaa tai maailman ihmisten elämää. Kansalaisjärjestöissä pystyy omakohtaisesti näkemään, mitä vaikutuksia kovalla työllä voi saada aikaan. Se on todella palkitsevaa sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti.
Koska kansalaisjärjestöjen toimintarakenne on usein vähemmän hierarkkinen kuin yritysten, työntekijällä voi myös olla paremmat mahdollisuudet kehittää monipuolisia osaamiskokonaisuuksia työskentelemällä eri aloilla.
MISTÄ... voin saada lisätietoa työtilaisuuksista kansalaisjärjestöissä?
EURES-verkkosivustolla on paljon ilmoituksia työpaikoista sekä harjoittelu- ja oppisopimuspaikoista yrityksissä eri puolilla Eurooppaa, myös kansalaisjärjestöissä.
Verkossa toimivilla työpaikkailmoitustauluilla avoimia työpaikkoja voidaan usein suodattaa ”organisaation luonteen” perusteella. Niiltä voi siis helposti löytyä kansalaisjärjestöjen työpaikkoja halutulta alalta. Nopealla internethaulla saa luettelon oman maan tärkeimmistä työpaikkasivustoista.
Kannattaa käydä tutkimassa myös muita verkkosivustoja, kuten Euro Brussels, Global Jobs ja Impact Pool, joilla on runsaasti kansalaisjärjestöjen työpaikkoja niin Euroopassa kuin muualla maailmassa.
Avoimen työpaikan löytäminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Tee ansioluettelostasi täydellinen, kirjoita tyrmäävä saatekirje ja loista työhaastattelussa… ja me tuemme sinua matkan kaikissa vaiheissa!
Asiaan liittyviä linkkejä:
Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaisen foorumin
Kansalaisyhteiskuntapäivät-tapahtumassa
Paljon ilmoituksia työpaikoista sekä harjoittelu- ja oppisopimuspaikoista
Lisätietoja:
Etsi EURES-neuvojaa
Elin- ja työolot EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES Twitterissä
EURES LinkedInissä
EURES Google+:ssa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 3. heinäkuuta 2017
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Vinkkejä
- Uutiset/raportit/tilastot
- Nuoriso
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles