
Scifi-elokuvien futuristisen kuvamaailman lumoissa varttuneille tekoäly kuulosti kiehtovalta, kun se alkoi hiipiä elämäämme vähän aikaa sitten. Mielikuva työntekijästä, joka nostaa jalat pöydälle ja antaa koneen tehdä työt, on teoriassa hauska. Mutta mitä todella seuraa, kun tekoäly otetaan osaksi työympäristöä ja arkea? Voiko tekoäly auttaa meitä työskentelemään paremmin?
Vuosien varrella on esitetty useita huolenaiheita tekoälyn eettisten näkökohtien lisäksi myös käytännön kysymyksistä sen suhteen, miten työpaikoillemme käy. Tekoälyn odotetaan kuitenkin luovan enemmän työpaikkoja kuin se hävittää, minkä lisäksi sen odotetaan tekevän työskentelystä huomattavasti edistyneempää muutenkin kuin teknologisessa mielessä.
Tekoälyllä sujuvampia, kiinnostavampia ja rikastuttavampia työympäristöjä
Eri alojen yritykset käyttävät tekoälyä parantaakseen monenlaisia prosesseja aina tilojen paremmasta suunnittelusta uuden henkilöstön palkkaamiseen ja työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseen työpaikalla.
Miten sinä työntekijänä suhtaudut tekoälyn käyttöön? Tässä on joitakin sen tuomia etuja:
- Työntekijöille jää enemmän aikaa mielekkäämpään ja strategisempaan työhön, joka tuottaa merkittävämpiä tuloksia. Tekoälytyökalut, kuten Docugami, Notably ja Tome, auttavat parantamaan asiakirjojen järjestämistä ja jakamista, tekemään tehokkaampaa liiketoimintatutkimusta ja luomaan parempia esityksiä, mikä vapauttaa aikaa syvällisempään työhön.
- Ylimääräisen ajan voi käyttää luovuuden hyödyntämiseen ja se inspiroi uusia ideoita ja oivalluksia.
- Oivalluksia ei tarvitse tavoitella yksin; poistamalla hallinnollisten tehtävien työtaakan tekoäly antaa mahdollisuuden luoviin ja yhteistoiminnallisiin aivoriihiin. Näin voidaan vahvistaa sidettä tiimin jäsenten välillä ja lisätä yhteisöllisyyttä. Tämä on tärkeää tuottavuuden lisäksi myös työtyytyväisyyden parantamisen kannalta.
- Aloilla, joilla tarkkuus on äärimmäisen tärkeää (esimerkiksi rahoitus- tai terveydenhuoltoalalla), tekoäly on oiva liittolainen, sillä se tuottaa tarkempia tuloksia ja vähentää virheiden riskiä.
Työntekijöiden sopeutuminen tekoälyyn työpaikalla
On odotettavissa, että työelämässä otetaan käyttöön yhä enemmän innovatiivisia tekoälysovelluksia. Siksi on tärkeää, että työmarkkinat käsittelevät tekoälyn käytön lisääntymiseen liittyviä pelkoja riittävästi. Täydennys- ja uudelleenkoulutus auttaa työntekijöitä sopeutumaan muutokseen ja varmistaa, että heillä on valmiudet työllistyä ja pysyä työllistettyinä. Koska osa työpaikoista häviää väistämättä, sosiaaliset turvaverkot, kuten uudelleenkoulutusohjelmat ja taloudellinen tuki uuteen työmalliin siirtymisen aikana, helpottavat huomattavasti työpaikkojen menettämiseen liittyvää ahdistusta.
Työpaikkojen häviämisestä aiheutuvista huolista huolimatta tekoälyn ennustetaan luovan noin 97 miljoonaa uutta työpaikkaa pian koittavaan vuoteen 2025 mennessä. Siksi on viisasta antaa näiden älykkäiden innovaatioiden tukea työtavoitteita ja avittaa meitä parempiin tuloksiin.
Haluatko tietää lisää digiaikakaudella tarvittavista tekoälytaidoista?
Lue artikkelimme Tulevaisuuden tekoälytaidot:Opas taitojen kehittämiseen digiaikakaudella.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Viisi tapaa, joilla tekoäly voi auttaa sinua työnhaussa
Tulevaisuuden tekoälytaidot:Opas taitojen kehittämiseen digiaikakaudella
Lisätietoja:
Etsi EURES-neuvojaa
Eläminen ja työskentely EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES X:ssä
EURES LinkedInissä
EURES Instagramissa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 22. maaliskuuta 2024
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Liiketoiminta / Yrittäjyys
- Vinkkejä
- Työmarkkinauutiset/liikkuvuusuutiset
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles