Luo hyvä työskentely-ympäristö
Kukaan ei halua työskennellä ikävässä ja innottomassa työpaikassa. Työpaikalle voisi siis tuoda hieman lisäväriä. Kasveja? Pehmeää sisustusta? Myös erityiset taukoalueet tai mukavat henkilöstötilat, joihin työntekijät voivat mennä rentoutumaan ja seurustelemaan toistensa kanssa tauoilla, voivat pitää henkilöstön mielialan korkealla. Kannattaa myös varmistaa, että tarjottuja tiloja on riittävästi henkilöstöön nähden.
Kuuntele työntekijöitäsi
Henkilöstökyselyt voivat auttaa sinua tutustumaan työntekijöihisi ja selvittämään, mitä he ajattelevat. Niistä on kuitenkin hyötyä vain, jos toimit tulosten perusteella. Kyselyistä saa aina sekä myönteistä että kielteistä palautetta, mutta jos jotkin aiheet toistuvat jatkuvasti, tietyissä asioissa on selvästi parannettavaa. Jos taas työntekijäsi huomaavat, että pyrit tarttumaan heidän esiin nostamaansa ongelmaan, se lisää luottamusta ja osoittaa, että kunnioitat heidän mielipidettään.
Ole mahdollisimman avoin
Liiketoiminnassa muutoksia tapahtuu ja päätöksiä tehdään johtotasolla päivittäin. Jos päätökset kuitenkin vaikuttavat suoraan työntekijöihin, he saattavat tuntea olonsa epävarmaksi ja syrjäytetyksi, jos he näkevät vain lopputuloksen. Johtamiseen kuuluu monia asioita, joista ei voida kertoa työntekijöille, mutta jos heidät mahdollisuuksien mukaan saadaan ymmärtämään miten ja miksi päätökset on tehty, se voisi rauhoittaa heitä ja lieventää heidän mahdollisia huoliaan.
Tue koulutus- ja laitetarpeita
Vähänkään suuremmassa yrityksessä paraskaan johtoryhmä ei tiedä kaikkea jokaisen työntekijän tehtävästä. Siksi on tärkeää luottaa työntekijöiden arvioon koulutusta, laitteita ja ohjelmistoja koskevista tarpeista. Jos joku pyytää tiettyä työkalua tai ohjelmaa, hänellä on luultavasti siihen erittäin hyvä syy – ehkä se tehostaa hänen työtään tai hän voi suorittaa sen avulla entistä monimutkaisempia tehtäviä. Kaikissa yrityksissä on tietenkin otettava tase huomioon, mutta joskus työntekijöiden tarpeisiin investoiminen kantaa hedelmää tulevaisuudessa.
Tarjoa palkkioita ja bonuksia
Palkkioissa on tärkeää, että työntekijöille tarjotaan kannustimia työskennellä parhaiden kykyjensä mukaan ja annetaan tunnustusta heidän työstään. Tavoitteilla, bonuksilla ja palkkio-ohjelmilla voidaan loistavasti lisätä työntekijöiden aloitekykyä ja antaa heille selkeät tavoitteet. Näin osoitat myös, että arvostat heidän kovaa työtään ja sitoutumistaan yritykseesi, mikä voi puolestaan lisätä huomattavasti työntekijöiden uskollisuutta!
Siinä ne siis ovat – viisi vinkkiä työntekijöiden pitämiseen tyytyväisinä ja onnistuneen työpaikan luomiseen. Jos olet kiinnostunut myös tuottavuuden lisäämisestä, lue myös viisi sovellusta työtehon lisäämiseen, josta saa hyödyllisiä neuvoja henkilöstölle jaettavaksi.
Lisätietoja:
Etsi EURES-neuvojaa
Elin- ja työolot EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES Twitterissä
EURES LinkedInissä
EURES Google+:ssa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 18. syyskuuta 2017
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Vinkkejä
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles