
Rekrytoijien käytäntönä on nykyään toimia etänä – silloinkin, kun hakija voisi helposti saapua fyysisesti paikalle. Virtuaalihaastattelut ovat käteviä kaikille: matkustamisesta ei aiheudu kustannuksia, matkoihin kuluvaa aikaa ja erityisiä logistisia tekijöitä ei tarvitse miettiä. Virtuaalisessa vuorovaikutuksessa on kuitenkin omat haasteensa, varsinkin, kun tavoitteena on tehdä hyvä ensivaikutelma mahdolliseen työnantajaan ja saada kyseinen työ.
Virtuaaliviestinnän tyypillisten ongelmien (kuten teknisten häiriöiden) lisäksi eteen voi tulla monimutkaisempiakin haasteita. Ihmisiä voi olla vaikea tulkita ruudulta, eikä yrityksen tunnelmaa ja kulttuuria voi aistia käymättä tiloissa ja ilman vuorovaikutusta työntekijöiden kanssa. Samalla kun virtuaalinen rekrytointi on poistanut paikalle pääsyn esteitä, kilpailu työpaikoista on kiristynyt merkittävästi.
Miten varmistat sujuvan ja onnistuneen virtuaalihaastattelun? Tässä on muutamia hyödyllisiä vinkkejä.
Perusasiat pätevät edelleen
Vaikka osallistut virtuaalihaastatteluun, siihen on valmistauduttava etukäteen samalla tavalla kuin fyysiseen haastatteluun. Tutustu yritykseen ja tehtävään, jota haet, ja valmistaudu vastaamaan tavanomaisiin haastattelukysymyksiin. Mieti lisäksi, mitä haluat kysyä rekrytoijalta, sillä siten voit tuoda esiin aidon kiinnostuksesi tehtävään.
Testaa välineistö
Mikään ei ole pahempaa kuin törmätä huolellisen valmistautumisen jälkeen odottamattomaan tekniseen vikaan. Voit välttää tämän tarkistamalla internetin nopeuden ja yhteyden toimivuuden ja varmistamalla, että kamera ja mikrofoni toimivat. Varmista myös, että tunnet haastattelussa käytettävän alustan. Soita koepuhelu ystävän tai perheenjäsenen kanssa testataksesi nämä asiat.
Huolehdi haastattelutilasta
Vaikka keskustelukumppani ei näe haastattelutilaa kokonaisuudessaan, on aina hyvä pitää se siistinä. Näin häiriötekijät vähenevät ja voit keskittyä itse keskusteluun. Käytä yksinkertaista taustaa, aitoa tai virtuaalista, ja säädä valaistus eteesi – ei taakse – niin, että näyt selvästi ruudulla. Sanomattakin on selvää, että turhat keskeytykset on pidettävä mahdollisimman vähäisinä. Valitse hiljainen tila, laita puhelin äänettömälle ja ilmoita muille lähistöllä oleville henkilöille, ettet halua tulla häirityksi.
Pukeudu onnistuaksesi
Saattaa olla houkuttelevaa pukea ylle vain jotakin siistiä, mutta tutkimusten mukaan vaatevalinnat vaikuttavat itseluottamukseen, käyttäytymiseen ja jopa kognitiiviseen suoriutumiseen. Siten asuvalinta voi olla tärkeää sen kannalta, minkälaisen vaikutelman välitämme muille. Pukeudu siten kuin mennessäsi töihin kyseisen työnantajan palveluksessa ja tehdäksesi toimistossa päivän työt. Valitse huolellisesti asu tavoittelemaasi roolia vastaavasti ja olet jo askeleen lähempänä tavoitettasi.
Haluatko säilyttää ammattimaisuuden, kun työskentelet etänä? Lue artikkeli Ammattimaisen sävyn säilyttäminen etäviestinnässä ja videopuheluissa.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kuinka pärjätä hyvin ryhmähaastattelussa
Viisi vinkkiä haastattelua varten
Lisätietoja:
Etsi EURES-neuvojaa
Eläminen ja työskentely EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES X:ssä
EURES LinkedInissä
EURES Instagramissa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 26. huhtikuuta 2024
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Vinkkejä
- Rekrytointitrendit
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Vinkkejä
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles