
Kun valmistautuu pakkaamaan elämäänsä matkalaukkuun ja muuttamaan ulkomaille, käy ilmi, ettei se ole edullinen muutos. Matkan varrella ilmaantuu monia muita kustannuksia ilmeisten kustannusten, kuten matkustamiseen ja oleskelupaikan löytämiseen liittyvien kulujen, lisäksi. Kunnollinen budjetointistrategia ennen muuttoa takaa mielenrauhan ja saattaa jopa säästää rahaa pitkällä aikavälillä.
Muuttokustannusten muistilista
Matkustaminen. Matkakulut on otettava huomioon riippumatta siitä, miten määränpäähän päätetään matkustaa. Edullisimmat hinnat saa varaamalla matkan hyvissä ajoin etukäteen, käyttämällä matkustuspisteitä tai etsimällä parhaita tarjouksia ennen varauksen tekemistä. Lentojen vertailusivustoilla voi asettaa hälytyksiä valitun matkareitin hintojen laskemisesta.
Lemmikkieläinten muuttaminen. Karvaisen ystävän mukaan ottaminen voi joskus maksaa enemmän kuin oma matka. Mikrosirujen sekä matkaa edeltävien erityisten rokotusten ja hoitojen kaltaisista vaatimuksista johtuvat kustannukset voivat nousta helposti suuriksi varsinaisten matkustuskustannusten lisäksi.
Tavaroiden muuttaminen. Ulkomaille muutettaessa voi tehdä mieli ottaa valtaosa tavaroista mukaan. Tähän liittyviä kustannuksia ovat muun muassa ammattimaisen muuttofirman palkkaaminen, erityispakkausmateriaaleista maksaminen ja muuttovakuutuksen hankkiminen mahdollisten menetysten tai vahinkojen varalta. Muuttohinnat riippuvat matkan pituudesta ja tavaroiden määrästä. Kannattaa pitää mielessä, että jos tavarat saapuvat ensimmäisinä tai ennen asunnon saamista, on ehkä maksettava ylimääräisiä varastointimaksuja.
Erityiset esineet. Tekisikö mieli ottaa auto, taideteoksia tai piano mukaan? Koska nämä esineet edellyttävät erityisiä järjestelyjä ja/tai huolenpitoa, niistä voi aiheutua ylimääräisiä muuttokustannuksia.
Asuminen. Vuokra-asunnosta voidaan pyytää maksamaan muutaman kuukauden vuokra etukäteen ja/tai takuuvuokra. Jos asunnon etsimisessä käytetään apuna kiinteistönvälittäjää, hänelle on maksettava välityspalkkio.
Väliaikainen majoitus. Jos asuntoa ei saa ennen muuttoa, on otettava huomioon hotellista tai muista väliaikaisista asumisjärjestelyistä aiheutuvat kulut.
Yleishyödylliset palvelut Asettuminen uuteen kotiin edellyttää joidenkin tai kaikkien yleishyödyllisten palvelujen, kuten sähkö-, kaasu-, vesi-, puhelin- ja verkkopalvelujen, hankkimista. Jotkin yleishyödylliset palvelut saattavat sisältyä vuokraan. Se mainitaan vuokrasopimuksessa.
Päivittäiset kulut. Elinkustannukset saattavat joissakin maissa olla huomattavasti korkeammat kuin kotimaassa. Uusi palkka vastaa todennäköisesti elinkustannuksia uudessa maassa, mutta ennen kunnollista aloilleen asettumista kannattaa varautua maksamaan enemmän perusasioista.
Uudet hankinnat. Uuteen kotiin ja elämään totuteltaessa ilmaantuu uusia tarpeita: kodin tarvikkeita, kuten huonekaluja, vaatteita kylmempään tai lämpimämpään ilmastoon, sopivia työvaatteita ja monia muita asioita, joita ei voi ennakoida ennen muuttoa.
Pohditko, olisiko ulkomaille muuttaminen sinulle hyvä valinta? Artikkelimme Seuraavana askeleena muutto ulkomaille? auttaa sinua päättämään.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Ulkomaille muutto edessä? Pane paperit kuntoon
Euroopan komissio: Asuminen ja työnteko EU:ssa
EURES: Elin- ja työolot Euroopassa
Lisätietoja:
Etsi EURES-neuvojaa
Eläminen ja työskentely EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat verkkotapahtumat
EURES Facebookissa
EURES X:ssä
EURES LinkedInissä
EURES Instagramissa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 28. heinäkuuta 2025
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Vinkkejä
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Vinkkejä
- Asuminen ja työskentely
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles