Euroopan ammattitaitoviikko järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Teemaviikko on vuotuinen kampanja, jonka tarkoituksena on edistää ammatillista koulutusta ympäri Eurooppaa järjestettävissä paikallisissa, alueellisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa. Kampanjassa kootaan yhteen koulutuksen tarjoajat, kansalaisjärjestöt, viranomaiset, elinkeinoelämän organisaatiot, ammattiyhdistykset ja suuri yleisö. Siinä tuodaan esiin ammatillisen koulutuksen etuja ja esitellään mahdollisuuksia kaikkialta Euroopasta.
Viime vuonna vuoden 2018 kampanjan yhteydessä järjestettiin yli 1 800 tapahtumaa ja toimea, joilla tavoitettiin yli 2,4 miljoonaa ihmistä. Tänä vuonna on jo tähän mennessä rekisteröity lähes 500 tapahtumaa ja toimea, ja paljon lisää odotetaan vielä loppuvuoden ja itse teemaviikon aikana.
Fiksu ratkaisu kaikille
Huolimatta siitä, että lähes 80 prosenttia ammatillisen koulutuksen suorittavista nuorista löytää työtä pian valmistumisensa jälkeen, ammatillista koulutusta pidetään toisinaan edelleen ”toisena vaihtoehtona” perinteisempiin urapolkuihin verrattuna. Euroopan ammattitaitoviikolla pyritään muuttamaan tätä käsitystä sekä mahdollisten työntekijöiden että työnantajien keskuudessa.
”Tänä vuonna kampanjamme pääteemana on VET for All – Skills for Life”, työllisyys- ja sosiaaliasioista, osaamisesta ja työvoiman liikkuvuudesta vastaava komission jäsen Marianne Thyssen kertoo. ”Teema tulee siitä, että haluan ammatillisen koulutuksen olevan varteenotettava ensimmäinen vaihtoehto sekä nuorille että aikuisille. Uskon lujasti siihen, että ammatillisen koulutuksen avulla voi saada merkityksellisen uran ja täysipainoisen elämän.”
Osaamispuutteiden täyttäminen
EU tekee lujasti töitä vähentääkseen Euroopan talouden osaamispuutteita, jotka johtuvat nopeista muutoksista työmarkkinoiden tarpeissa. Euroopan ammattitaitoviikolla tuodaan esiin, miten ammatillinen koulutus voi auttaa työnantajia vastaamaan jatkuvasti kehittyviin osaamistarpeisiin. Tämä tapahtuu tarjoamalla täydennys- ja jatkokoulutusmahdollisuuksia nykyisille työntekijöille. Tämä voi auttaa kaikenikäisiä ihmisiä mukautumaan työmarkkinoiden muutoksiin, hyödyntämään mahdollisuuksiaan ja tekemään laadukasta työtä. Se voi myös auttaa yrityksiä säilyttämään kilpailuetunsa tämän päivän nopeasti muuttuvassa taloudessa.
Viesti huippuosaamisesta
Teemaviikolla esitellään myös ammatillisen koulutuksen menestystarinoita. Ammatillisen koulutuksen huippuosaamisesta myönnettävillä palkinnoilla annetaan tunnustusta ihmisten, organisaatioiden ja hankkeiden sitoutumiselle ympäri Eurooppaa. Palkinnoilla juhlistetaan ammatillisen koulutuksen saavutuksia useissa eri luokissa. Palkinnon saajat valitaan riippumattomista jäsenistä koostuvan tuomariston ja yleisön äänillä.
”Euroopan ammattitaitoviikko on foorumi, jolla jaetaan ammatillisen koulutuksen huippuosaamista koskevaa viestiämme, ja haluan tämän viestin kuuluvan koko Euroopassa, pohjoisesta etelään ja idästä länteen”, komission jäsen Thyssen päättää. ”Panimme kolme vuotta sitten alulle tämän kunnianhimoisen aloitteen, joka paranee vuosi vuodelta. Viestimme tavoittaa joka vuosi enemmän ihmisiä, ja yhä useammat ihmiset menevät ammatilliseen koulutukseen.”
Osallistu
Vuoden 2019 Euroopan ammattitaitoviikosta on lisätietoa seuraavissa linkeissä:
Vuoden 2019 Euroopan ammattitaitoviikon verkkosivusto
Vuoden 2019 Euroopan ammattitaitoviikon tapahtumakartta
Vuoden 2019 Euroopan ammattitaitoviikon resurssit
Facebookin tapahtumasivu:Euroopan ammattitaitoviikko 2019
Suomen EU-puheenjohtajuuden verkkosivusto
Seuraa Marianne Thysseniä Facebookissa ja Twitterissä
Euroopan ammattitaitoviikkoTwitterissä: #EUVocationalSkills, #DiscoverYourTalent
Lisätietoja:
Elin- ja työolot EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES Twitterissä
EURES LinkedInissä
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 2. lokakuuta 2019
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- Ulkoiset EURES-uutisetNuoriso
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Asuminen ja työskentely
- Sektori
- Accomodation and food service activitiesActivities of extraterritorial organisations and bodiesActivities of households as employers, undifferentiated goods- and servicesAdministrative and support service activitiesAgriculture, forestry and fishingArts, entertainment and recreationConstructionEducationElectricity, gas, steam and air conditioning supplyFinancial and insurance activitiesHuman health and social work activitiesInformation and communicationManufacturingMining and quarryingOther service activitiesProfessional, scientific and technical activitiesPublic administration and defence; compulsory social securityReal estate activitiesTransportation and storageWater supply, sewerage, waste management and remediation activitiesWholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles